DS 7 Crossback E-Tense 4x4 on ranskalaismerkin uusin malli: nelivetoinen, suuri katumaasturi, joka kulkee bensiinillä ja sähköllä. E-Tense on esillä parhaillaan pidettävillä Pariisin automessuilla.

Peugeotin ja Citroënin valmistajana tunnettu PSA muutti DS:n jokunen vuosi sitten itsenäiseksi autobrändiksi. Alkujaan DS oli Citroënin mallinimi.

E-Tense on ladattava hybridi, jonka bensiinimoottorissa on tehoa 147 kilowattia eli 200 hevosvoimaa ja kahdessa sähkömoottorissa 80 kilowattia eli 109 hevosvoimaa.

Yhteenlasketuksi tehoksi ranskalaisvalmistaja PSA ilmoittaa 300 hevosvoimaa ja väännöksi 450 newtonmetriä. Vaihteisto on kahdeksanportainen automaatti.

E-Tense kulkee WLTP-mittauksen mukaan sähköllä 50 kilometriä. Akun kapasiteetti on 13,2 kilowattituntia. Akun lataaminen täyteen kestää virtalähteestä riippuen kahdesta tunnista kahdeksaan tuntiin, pikalatauksella 80 prosenttinen lataus vie aikaa puoli tuntia.

Auton maksiminopeus sähköllä on 135 kilometriä tunnissa.

Akusto latautuu myös ajossa hidastaessa tai jarruttaessa. E-Save-toiminnolla kuljettaja voi säästellä sähköä viimeisiä kilometrejä varten esimerkiksi kaupunkiajoon.

DS 7 Crossback on vähän alle 4,6 metriä pitkä auto, eli samaa suosittua kokoluokkaa kuin esimerkiksi Toyota RAV5 tai Honda CR-V.

DS 7 Crossbackin polttomoottoriversio tulee Suomessa myyntiin loppuvuodesta. E-Tense tulee tuotantoon ensi vuoden loppupuoliskolla.

Lue myös muut Kauppalehden jutut ja katso videot autonäyttelystä:

Mercedes-Benz GLE

BMW 3 -sedan

Mercedes-Benz B

Ferrari Monza SP1 ja SP2

Peugeot e-Legend

Skoda Vision RS

Porsche Macan

Toyota Corolla

Kia e-Niro

Renault Kadjar

Mercedes-Benz A -sedan

Peugeot 508 SW

Suzuki Jimny

Hyundai i30 Fastback N

Nämä automerkit ovat jättiläisiä muualla Euroopassa

Mercedes-AMG A 35

Pariisin autonäyttelyn tärkein, nopein, kallein ja hauskin

Skoda Kodiaq RS

Renault EZ-Ultimo

Toyota Camry

GAC GS5

Honda CR-V Hybrid