SOL Henkilöstöpalvelut eroaa Henkilöstöpalveluyritysten Liitosta (HPL). Postin työriidan aikana SOL Henkilöstöpalvelut sai HPL:lta vakavan huomautuksen, koska se suunnitteli vuokratyöntekijöiden toimittamista laillisen lakon alaisiin töihin.SOL Henkilöstöpalveluiden toimitusjohtaja Niilo Kemppe myöntää, että huomautus ja Postin työriita ovat osittain liitosta eroamispäätöksen taustalla."Kyllä se tietenkin vähän vauhditti sitä. Ei me oikein hyväksytty julkista paheksuntaa siitä asiasta. Toki ymmärretään, että HPL:n ja jäsenten täytyy sääntöjä noudattaa, mutta ehkä se on vähän vanhanaikainen sääntö", Kemppe toteaa.Jatkossa SOL Henkilöstöpalvelut aikoo kuulua Palvelualojen työnantajat PALTAan. Eroanomus HPL:oon on jo vetämässä, mutta jäsenmaksua maksetaan vielä ensi vuoden kesäkuuhun saakka."Palvelualojen työnantajaliitto kuvaa meidänkin toimintaa parhaiten. Siellä on mukana muutamia henkilöstönvuokrausyrityksiä. Ollaan sitä [liittymistä] aikaisemminkin mietitty ja nyt tehtiin tällainen ratkaisu", Kemppe kertoo.Kempen mielestä on ennenaikaista pohtia, aikooko SOL Henkilöstöpalvelut jatkossa toimittaa vuokratyöntekijöitä lakon alaisiin töihin."Eihän me nytkään toimitettu ihmisiä siihen lailliseen lakkoon. Aika näyttää ja toivottavasti tällaisia riitoja ei jatkossa tule. Sehän olisi Suomelle parasta, että liitot ja työmarkkinaosapuolet pääsisivät aina neuvottelemalla sopimukseen."