Volvo viimeistelee parhaillaan Ruotsissa testiajoissa pientä katumaasturiaan. Uutuus on 40.1-konseptista hiottu XC40, joka esitellään saksalaistietojen mukaan ehkä huhtikuun lopulla Shanghaissa. Auton pitäisi ilmestyä markkinoille viimeistään ensi vuoden alkupuolella.

XC40 rakennetaan CMA-alustalle, joka toimii myös Volvon tulevien kompaktiluokan mallien pohjana.

Auto motor und sport-lehden mukaan uutuuden moottorivalikoimaan kuuluvat 2,0 litran nelisylinterinen bensakone ja diesel sekä kolmisylinterinen 1,5 bensakone.

Tarjolle tulee myös ladattava hybridi kolmisylinterisen moottorin kanssa. 9,7 kWh:n akuston kansa se kulkee sähköllä noin 50 kilometriä.

Vuonna 2019 pitäisi tulla vielä Volvon ensimmäinen täyssähkömallisto XC40:stä ja muista saman kokoluokan versioista. Sähkö-XC40:n toimintamatkaksi arvioidaan 350 kilometriä täydellä latauksella.

Uusi XC40 on 4,39 metriä pitkä, 1,63 metriä leveä ja 1,93 metrin korkuinen. Lähinnä BMW X1:n ja Mercedes-Benz GLA:n kanssa kilpailevan uutuuden hinta liikkunee 40 000 euron tuntumassa.

Volvo on onnistunut sanerauksessaan niin hyvin, että se miettii jo pörssiin menoa. Johtaja Håkan Samuelsson myöntää saksalaiselle Manager Magazin-lehdelle, ettei listautuminen ole aivan mahdoton asia.

”Pörssiin menosta ei ole päätetty, mutta se on optio”, hän sanoo.

Pörssin kautta Volvo voisi laajentaa omistuspohjaansa ja lisätä riippumattomuutta kiinalaisesta pääomistajasta Geely Holdingista. Geely osti Volvon 2010.